På svenska

In English

Indeksit

Oppitunti:
Aihe:

1.1 Indeksi on muutoksia osoittava suhdeluku

Sana indeksi on alun perin latinaa ja tarkoittaa osoittajaa, osoitinta, ilmaisinta, luetteloa tai rekisteriä. Sana indeksi esiintyy muun muassa taloustieteessä, antropologiassa, fysiikassa, matematiikassa ja tähtitieteissä.

Taloustieteissä indeksi merkitsee hintatason tai arvojen muutoksia osoittavaa suhdelukua. Indeksiä käytetään kuvaamaan esimerkiksi hintojen, kustannusten ja määrien kehitystä ajassa.

Indeksiä laskettaessa valitaan ensin perusajankohta, joka voi olla edellinen kuukausi, edellinen vuosi tai jokin muu sovittu ajankohta. Perusajankohdan havainto saa arvon 100, ja kun asiaa seuraavan kerran mitataan, uusi havainto ilmoitetaan prosentteina perusajankohdan havainnosta.

Indeksiluku

Indeksilukujen avulla pystytään myös vertailemaan erilaisten muutosten suuruutta. Alkuperäisiin lukuihin verrattuna indeksiluvussa tulee selvemmin esille erojen suhteellinen suuruus.

Indeksiluvun laskukaava on seuraava:

uusi havainto/vanha havainto x 100

Esimerkiksi kahvipaketin hinta perusajankohtana, esimerkiksi viime vuonna, on 3,10 € ja uusi hintahavainto tältä vuodelta on 3,50 €.

3,50/3,10 x 100 = 112,9

Indeksiluvusta 112,9 nähdään muutoksen prosentuaalinen suuruus. Kun luvusta vähennetään perusajankohdan osuus (100), havaitaan että kahvipaketin hinta on noussut perusajankohdasta 12,9 prosenttia (112,9 -100=12,9).

Esimerkissä kuvataan, kuinka indeksiluvut osoittavat kulutuksen määrien muutosta.
Harjoituksessa pääset laskemaan bensalitran hinnanmuutoksen.

EsimerkitHarjoitukset

Jaa