
Kansantalouden tilinpito
2.9 Tuotantoraja
Tilinpidon järjestelmä hyväksyy tuotantorajan sisäpuolelle kaiken markkinoille menevän tuotannon riippumatta siitä, vaihdetaanko tuotteet rahaa vastaan vai vaihtokaupalla. Tuotantorajan sisälle kuuluvat yritysten lisäksi myös julkisen sektorin sekä kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tarjoamat tavarat ja palvelut. Määritelmän mukaan "tuotanto on institutionaalisen yksikön valvonnassa ja vastuulla suoritettua toimintaa, jossa insitutionaalinen yksikkö käyttää panoksina työtä, pääomaa sekä tavaroita ja palveluita tavaroiden ja palveluiden tuottamiseksi". Erikseen vielä tarkennetaan, että "tuotanto ei kata puhtaasti luonnollisia prosesseja, joihin ei sisälly ihmisen mukanaoloa tai johtamista".
Kotitaloudet ovat tuotantorajan kannalta hankala sektori, sillä kotitalouksien itselleen tuottamat tavarat lasketaan mukaan kansantalouden tilinpitoon, mutta palveluita ei. Kotityö ja henkilökohtaisten palveluiden tuotanto saman kotitalouden kulutusta varten (esimerkiksi aterioiden valmistus, lastenhoito, siivous) ovat taloudellisessa mielessä tuotantoa, mutta ne on sovittu jätettäväksi kansantalouden tilinpidon tuotantorajan ulkopuolelle. Kotona tehty siivoustyö voidaan toki hinnoitella vaikkapa siivouspalveluihin erikoistuneen yrityksen hinnaston mukaan, mutta koska tuotos kulutetaan samanaikaisesti kuin se tuotetaan, tuota laskennallista tuloa ei voi käyttää muihin tarkoituksiin. Kotityön laskennallinen arvo perustuu aina arvioihin (kuinka paljon kotitöitä todellisuudessa tehdään ja mikä olisi niille oikea hinta). Kotityön laskennallisen arvon mukaan ottaminen hämärtää ja hankaloittaa tilinpidon käyttävyyttä taloudellisen analyysin välineenä, sillä erä on iso ja markkinoista riippumaton, jolloin esimerkiksi suhdannekehityksen seuraaminen vaikeutuu.
Erilaiset luonnonprosessit voidaan joko sisällyttää tuotantoon tai jättää sen ulkopuolelle, riippuen siitä, missä olosuhteissa ne tapahtuvat. Välttämätön ehto luonnonprosessin pitämiselle tuotantona on, että tuotanto tapahtuu jonkin oikeudet omistavan institutionaalisen yksikön aloitteesta, valvonnassa ja vastuulla.
Esimerkiksi avoimissa vesissä tapahtuva kalakannan kasvu ei ole tuotantoa, sillä prosessia ei johda mikään institutionaalinen yksikkö eivätkä kalat ole minkään institutionaalisen yksikön omistamia; toisaalta kalankasvatus kasvattamoissa on tuotantoa samalla tavalla kuin karjankasvatuskin. Vastaavasti villien marjojen kasvu ei ole tuotantoa, mutta marjojen keräily lasketaan tuotannoksi. Metsien tuotokseksi lasketaan niiden vuotuinen kasvu, josta Suomen laskelmissa erotetaan erikseen hakkuut ja niin kutsuttu nettokasvu (eli kokonaiskasvun ja hakkuiden erotus). Suomessa metsät eivät ole varsinaisesti viljeltyjä, kuten Keski-Euroopassa, vaan enemmänluonnonvaraisia, mutta niissä suoritetaan kuitenkin metsänhoidollisia toimenpiteitä eli ne eivät ole täysin luonnonvaraisia. Luonnonpuistoissa tapahtuva metsien kasvu jää tuotantorajan ulkopuolelle. Sateet tai vesien virtaaminen luonnollisissa vesilähteissä ei ole tuotantoa, kun taas veden varastoiminen tekoaltaisiin, patoihin tai putkistoihin sekä vedenkuljetus paikasta toiseen ovat tuotantoa.
Kuten edelliset esimerkit osoittavat, monet sellaiset aktiviteetit tai prosessit, joista on hyötyä institutionaalisille yksiköille sekä tuottajina että kuluttajina, eivät ole taloudellisessa mielessä tuotantoprosesseja. Sade on elintärkeä maataloustuotannolle, mutta se ei ole bruttokansantuotteeseen sisällytettävä tuotantoprosessi, katso vielä esimerkki.
EsimerkitJaa