På svenska

In English

Tilastoteemakartat

Oppitunti:
Aihe:

6.2 Virtauskartta

Virtauskartta kuvaa viivasymbolien avulla pisteiden tai alueiden välisiä yhteyksiä, virtoja tai liikettä sekä niiden suuntaa ja määrää. Tällaisia ilmiöitä voivat olla esimerkiksi kansainväliset yhteydet, muuttoliike tai työmatkaliikenne (esimerkki).

Virtauksia ja muita liikkeitä kuvataan viivasymboleiden laadullisilla tai määrällisillä ominaisuuksilla. Mikäli kuvattavalla virtauksella on suunta, se voidaan osoittaa nuolenkärjellä. Virtauskartassa viivan leveys kuvaa virtauksen määrää. Mitä leveämpi viiva on, sitä voimakkaampi on kuvattavan ilmiön virtaus alueelta tai paikasta toiseen.

Viivojen leveys voidaan määritellä myös luokittain kasvavaksi. Luokittelu on tarpeen erityisesti silloin, jos minimi- ja maksimiarvojen väli on niin suuri, että suurimman arvon viivasta tulisi liian leveä ja kaikille arvoille ei ole mahdollista löytää omaa viivan leveyttä.

Viivojen leveyttä on usein vaikea arvioida silmämääräisesti. Viivakartasta ei siten voida nähdä tarkkoja lukumääriä, ellei tilastolukuarvoja ole esitetty ohessa taulukossa.

Esimerkit

Jaa