På svenska

In English

Väestötieteen perusteet

Oppitunti:
Aihe:

12.3 Kuolevuuden kehitys – elinaikaa lisää

Kun 1700-luvun puolessa välissä aloitettiin säännöllinen väestötilastojen keruu, Suomessa kuoli vuosittain yli 10 000 ihmistä. Kuolleiden lukumäärät vaihtelivat vuosittain melko paljon. Yleinen kuolevuusluku oli silloin 26. Miesten elinajanodote 1750-luvulla oli miehillä 36,1 vuotta ja naisilla 38,4 vuotta. Miesten ja naisten elinaikojen ero oli tuolloin vain pari vuotta.

Ennen 1870-lukua kuolevuuteen vaikutti erilaisten tartuntatautien, kuten koleran, nopea leviäminen. Lisäksi sotavuodet lisäsivät kuolevuutta myös siviiliväestössä. Tuona aikana korkein kuolevuus oli 1808–09 Suomen sodan aikana sekä vuosina 1832–33, jolloin kolera tappoi osan väestöstä. Varsinaiseksi kuolonvuosiksi tulivat vuodet 1867–68, joista jälkimmäisenä väestöä kuoli ennätysmäärä: 137 700 ihmistä.

1900-luvun alkuun saakka kuolevuus pysyi korkeana, mutta alkoi sen jälkeen aleta. Tuolloin vastasyntyneen elinaika oli noussut miehillä 42,8 vuoteen ja naisilla 45,7 vuoteen. Sukupuolten välinen ero elinajoissa oli jo kolme vuotta.

Parantunut hygienia, kulkutautien ehkäiseminen sekä rokotteiden ja lääkkeiden kehittyminen vaikuttivat 1900-luvun alusta lähtien kuolevuuden alenemiseen aikaisempia vuosia nopeammin. Toisen maailmansodan kynnyksellä miesten elinaika oli kohonnut 53,4 vuoteen ja naisten 59,0 vuoteen. Elinaikojen ero oli kasvanut jo viiteen vuoteen.

1700-luvulta kului lähes 200 vuotta elinajan pidentymiseen 20 vuodella. 1900-luvun puolesta välistä kului aikaa vain 40 vuotta, kun elinaika oli toistamiseen pidentynyt 20 vuodella. Vuonna 2015 miesten elinaika oli noussut 78,5 vuoteen ja naisten 84,1 vuoteen. Miesten ja naisten elinaikojen ero on tällä hetkellä siis 5,6 vuotta.

Kuolleet-tilaston PX-web StaFin -palvelusta on löydettävissä kuolleisuus- ja eloonjäämislukuja ikäryhmittäin vuodesta 1986 lähtien.

Esimerkeissä käsitellään yleistä kuolevuuslukua, elinajanodotetta ja imeväiskuolevuutta Suomessa.

Esimerkit

Jaa