Tilastokoulun opettajat

Tilastojen ABC

YTL Jussi Melkas toimi pitkään Tilastokeskuksessa tutkimus-, tiedotus- ja tietopalvelun johtotehtävissä sekä edelleen laadun ja prosessien kehittäjänä. Ennen Tilastokeskukseen tuloaan hän työskenteli tutkijana, opettajana ja toimittajana.

Indeksit

Indeksit-kurssi perustuu VTM Ilkka Lehtisen laatimiin materiaaleihin. Hän työskenteli pitkään Tilastokeskuksen hintatilastoissa eri suunnittelu- ja kehittämistehtävissä. Hän luennoi myös yliopistoissa ja muissa oppilaitoksissa indekseihin, hintoihin ja vuokriin liittyvistä aihealueista. Hän toimi myös Euroopan unionin, maailmanpankin, kansainvälisen valuuttarahaston ja Suomen ulkoministeriön hintatilastoihin liittyvissä yhteistyöprojekteissa lukuisien eri maiden tilastovirastojen kanssa.
VTM Jaana Hellman työskentelee Tilastokeskuksen hintatilastoissa kehittämistehtävissä. Hänellä on yli kymmenen vuoden laaja kokemus eri hintaindekseistä. Lisäksi hän on toiminut kansainvälisen valuuttarahaston konsultointitehtävissä sekä muissa kansainvälisissä yhteistyöprojekteissa useassa eri maassa.

Kansantalouden tilinpito

KTM Katri Soinne on työskennellyt Tilastokeskuksessa kansantalouden tilinpidon parissa vuodesta 2000. Hän on luennoinut Tilastokeskuksen asiakaskoulutuksen BKT-kursseilla  ja vastannut monimuoto-opetuksena järjestettävästä BKT-kurssista. Katri toimii myös EU:n tilastotoimiston (Eurostat) koulutusohjemaan (European Statistical Training Programme) kuuluvan kansantalouden tilinpidon kurssin (National Accounts Introductory Course) avustavana kurssinvetäjänä.
KTL Peter Parkkonen on tuottanut kaavioita ja vastannut videoiden toteutuksesta. Peter on työskennellyt Tilastokeskuksessa vuosina 1996−1998 ja jälleen vuodesta 2011 lähtien.  Vuosina 1998−2004 hän työskenteli kehitysyhteistyötilastoinnin tehtävissä ulkoasiainministeriössä ja vuosina 2004−2011 OP-Pohjolassa tietovarastoinnin, raportoinnin ja sovelluskehityksen parissa.

Väestötieteen perusteet

Väestötieteen perusteet -kurssi pohjautuu Mauri Niemisen laatimiin materiaaleihin. Mauri toimi kehittämispäällikkönä Tilastokeskuksessa vastaten väestötilastojen kehittämisestä. Hän on opettanut väestötiedettä mm. Helsingin yliopistossa, osallistunut lukuisiin kansainvälisiin konsultointitehtäviin ja työskennellyt mm. väestötutkijana Tansaniassa sekä ollut Kiinassa käynnistämässä laajaa hedelmällisyystutkimusta. 
VTM Eevi Lappalainen työskenteli Tilastokeskuksen väestötilastoissa yliaktuaarina ja vastasi väestön ennakkotilastosta. Hän on opiskellut väestötiedettä Helsingin yliopistossa ja Moskovan valtionyliopistossa. Eevi on myös työskennellyt tutkijana Väestöliitossa ja opettanut Helsingin yliopistossa väestötiedettä ja kvantitatiivisia menetelmiä.
VTM Timo Nikander työskentelee Tilastokeskuksen väestötilastoissa yliaktuaarina. Timo on työskennellyt Tilastokeskuksessa vuodesta 1986 lähtien.
Ekonomi, VTK Mikko T. Mäkinen on tehnyt kurssin kansainvälisen osuuden, jonka päivittämisestä FM Heli Korhonen on vastannut. Heli työskentelee tietopalvelusuunnittelijana Tilastokirjastossa.
YTM Markus Rapo työskentelee Tilastokeskuksen väestötilastoissa yliaktuaarina. Hänen vastuulleen kuuluvat virallisten väkilukutilastojen lisäksi väestöennusteiden laadinta. Markus on työskennellyt Tilastokeskuksessa vuodesta 2002 lähtien.

Työmarkkinatilastot

Työmarkkinatilastot-kurssi perustuu työmarkkinoita koskevien tutkimus- ja kehittämistehtävien parissa pitkään työskennelleiden Päivi Keinäsen ja Pekka Tossavaisen materiaaleihin.
Pekka Haapala työskentelee palkka- ja työvoimakustannustilastoissa suunnittelijana. Hän toimii työvoimakustannusindeksin ja -tutkimuksen tuotanto- ja kehittämistehtävissä.
KTM, YTM Netta Hiitola työskentelee työssäkäynti- ja asuntotilastoissa yliaktuaarina. Hän toimii työssäkäyntitilaston tuotantoon liittyvissä tehtävissä.
VTM Aura Pasila työskentelee työssäkäynti- ja asuntotilastoissa yliaktuaarina. Hän on perehtynyt erityisesti työssäkäyntitilaston tuottamiseen.
KTM Sampo Pehkonen työskentelee palkka- ja työvoimakustannustilastoissa yliaktuaarina. Hänen työnkuvansa kostuu tuotanto- ja kehittämistehtävistä.
VTM Annina Rouvinen työskentelee palkka- ja työvoimakustannustilastoissa yliaktuaarina. Hän toimii työvoimakustannusindeksin ja -tutkimuksen tuotanto- ja kehittämistehtävissä. 
Outi Stenbäck työskentelee väestö- ja elinolotilastoissa aktuaarina. Hän toimii työvoimatutkimukseen liittyvien tuotanto-, jakelu- ja kehittämistehtävien parissa.
VTM Anu Uuttu työskentelee palkka- ja työvoimakustannustilastoissa yliaktuaarina. Hän toimii ansiotasoindeksin ja työtaistelutilaston tuotantovastaavana.
YTM Joanna Viinikka työskentelee väestö- ja elinolotilastoissa yliaktuaarina. Hän toimii työvoimatutkimukseen liittyvien tuotanto-, jakelu- ja kehittämistehtävien parissa.
FM Minna Wallenius työskentelee väestö- ja elinolotilastoissa yliaktuaarina. Hän toimii avoimet työpaikat -tilastoon sekä työvoimatutkimukseen liittyvien tuotanto-, jakelu- ja kehittämistehtävien parissa.

Tutkimusaineistot etäkäytössä

VTM Annu Cabrera työskentelee Tilastolliset menetelmät -vastuualueella ja on työtehtävissään keskittynyt tilastollisiin tietosuojamenetelmiin sekä niihin liittyvään lainsäädäntöön, asetuksiin ja ohjeistuksiin. Annu on työskennellyt Tilastokeskuksessa vuodesta 2011.
KTT Satu Nurmi työskentelee tutkijapalveluissa tutkimuspäällikkönä erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden parissa, erityisalueena yritysaineistot. Satu on työskennellyt Tilastokeskuksessa vuodesta 1998.
VTM Anne Perälahti työskenteli tutkijapalveluissa mikrosimulointitiimissä SISU-mikrosimulointimallin ylläpito- ja kehittämistehtävissä. 
DI Tuukka Saranpää työskentelee tutkijapalveluissa yliaktuaarina kehitys- ja toimeksiantotehtävissä. Tuukka on työskennellyt Tilastokeskuksessa vuodesta 2012.

Suomen tilastojen historia

YTL Jussi Melkas toimi pitkään Tilastokeskuksessa tutkimus-, tiedotus- ja tietopalvelun johtotehtävissä sekä edelleen laadun ja prosessien kehittäjänä. Ennen Tilastokeskukseen tuloaan hän työskenteli tutkijana, opettajana ja toimittajana.
MMM, VTM Heli Mikkelä työskenteli aiemmin Tilastokeskuksessa viestintäpäällikkönä ja tietopalvelujohtajana, vuodesta 2015 lähtien hän on toiminut Tilastokeskuksen ylijohtajana. Ennen Tilastokeskukseen tuloaan hän työskenteli lähes 20 vuotta viestintä- ja asiantuntijatehtävissä Metsäntutkimuslaitoksessa.

Tilastotiedon haku

FM Laura Karppinen työskentelee Tilastokeskuksen tietopalvelussa. Laura on koulutukseltaan äidinkielen opettaja ja informaatikko, ja hän opettaa tilastotiedonhakua Tilastokeskuksen asiakaskursseilla.
Ekonomi, VTK Mikko T. Mäkinen työskenteli Tilastokeskuksen tietopalvelun informaatikkona. Hänen erityisalaansa olivat Eurostatin ja muiden kansainvälisten organisaatioiden tilastot. Hän oli pitkäaikainen kouluttaja Tilastokeskuksen asiakaskoulutuksen kansainvälisen tilastotiedon kursseilla. Mikko toimi myös Tilastokeskuksen Tieto ja Trendit – talous- ja hyvinvointikatsauksen informaatikkona.
FM Mikko Niemi työskentelee Tilastokeskuksen tietopalvelussa. Mikko toimii tilastotiedonhaun kouluttajana ja auttaa Tilastokeskuksen asiakkaita löytämään tarvitsemansa tilastotiedot.
Informaatikko, HUK Anja Törmä työskenteli tietopalvelutehtävissä Tilastokirjastossa. Hän vastasi kurssin oppitunneista Luokitukset ja Kotimaisen tilastotiedon lähteet. Anja on luennoinut kotimaisista tiedonlähteistä ja tiedonhausta Tilastokeskuksen asiakaskursseilla ja tapahtumissa.

Johdatus tilastotieteeseen

Ari Veijanen on erikoistutkija Tilastokeskuksen tilastolliset menetelmät -yksikössä. Hän on tutkinut melkein 20 vuotta tilastotieteellisiä menetelmiä muun muassa työttömien lukumäärien arvioimiseksi maakunnittain. Kurssin sisältö perustuu osittain Timo Alangon kirjoittamaan aikaisempaan versioon.

Tilastoteemakartat

Kurssi perustuu osittain FM Ulla-Maarit Saarisen materiaaleihin.
LuK Ismo Hämäläinen työskenteli korkeakouluharjoittelijana Tilastokeskuksessa kesällä 2016.
FM Tesmi Laakso on työskennellyt Tilastokeskuksessa vuodesta 2016 kartografian ja paikkatiedon asiantuntijana. Hänellä on vuosien työkokemus paikkatietoalalta.
FM Rina Tammisto on työskennellyt Tilastokeskuksessa paikkatietoasiantuntijana vuodesta 1999.
Kurssin sisältöä ovat asiatarkastaneet sekä tilasto- että kartografian asiantuntijat.

Kuinka teen tilastotutkimuksen?

Jukka Hoffrén on työskennellyt Tilastokeskuksessa yli 25 vuoden ajan mm. tilaston laatijana, tilastojen EU-kehittämisprojekteissa, projektitoimistossa, tilastojen standardointi- ja laadunvalvontatehtävissä sekä asiakaskoulutuksessa. Lisäksi hän on Helsingin yliopiston soveltavan tilastotieteen dosentti. Ennen Tilastokeskukseen tuloaan hän työskenteli yliopistotutkijana ja toimittajana.

(päivitetty 4/2019)