Suomen tilastojen historia

Oppitunti:

1 Autonomian aika: Suomi kansakuntana hahmottuu 2 Tilastot itsenäistyneen Suomen palveluksessa 3 Rakennemuutokset, kasvu ja kansainvälistyminen haastavat tilastotuotannon 4 Taloustilastot muutosten kuvaajana 5 Sosiaali- ja elinolotilastot – rekistereitä ja suoria tiedonkeruita 6 Uusia painoalueita 2000-luvulla: hyvinvointi, ympäristötilinpito ja kasvihuonekaasut 7 Henkilögalleria 8 Lähteitä ja kirjallisuutta

Aihe:

Oppitunnin etusivulle 3.1 Talouskasvua, talouskriisejä ja kansainvälistymistä 3.2 EU-jäsenyys nopeuttaa tilastojen yhtenäistämistä 3.3 Lainsäädäntö tilastotuotannon ja tilastotoimen ohjaajana 3.4 Valtion tilastotoimi ja Suomen virallinen tilasto 3.5 Tieteellinen yhteistyö ja osaaminen 3.6 Tilastojen laatu korostuu

3.3 Lainsäädäntö tilastotuotannon ja tilastotoimen ohjaajana

Tilastojen laadintaa ohjaa Tilastolaki (280/2004, muut 361/2013, Finlex). Tilastolaissa säädetään muun muassa tiedonkeruusta, tietojen käsittelystä ja tiedonantovelvollisuudesta.

Tietojen käsittelyyn tilastoja tuotettaessa sovelletaan tilastolain lisäksi henkilötietolakia sekä lakia viranomaisen toiminnan julkisuudesta. Lisäksi EU:n tilastosäädökset ohjaavat kaikkien EU-maiden tilastovirastoja.

Ensimmäinen kansallinen tilastolaki säädettiin Suomessa vuonna 1994 (62/1994). Se loi pohjan tilastotoimen toimintaperiaatteille. Laki määritteli neljä tilastoviranomaista (Tilastokeskus, Stakes, Tulli ja Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus), joilla oli oikeus tiedon keruuseen tilastointia varten. Tällä hetkellä tilastoviranomaisia ovat Tilastokeskus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Tulli ja Luonnonvarakeskus Luke.

Sen lisäksi Suomessa toimii tilastoja laativia viranomaisia, jotka laativat tilastoja oman hallinnollisen toimintansa ohessa. Nämä organisaatiot yhdessä muodostavat Suomen tilastotoimen. Tilastotointa on kuvattu tarkemmin seuraavassa luvussa 3.4.Tilastotoimen työnjako ja Suomen virallinen tilasto.

Tilastolaki uudistettiin vuonna 2004, jolloin siinä otettiin mm. huomioon henkilötietolaki ja viranomaisten toiminnan julkisuutta koskeva laki. Vuonna 2013 lakia päivitettiin. Muutoksen tavoitteena oli yhdenmukaistaa kansallinen lainsäädäntö EU:n tilastoasetuksen kanssa. Lakiin on otettu myös säännös tilastoviranomaisten ammatillisesta riippumattomuudesta. Lisäksi lainmuutos edisti tilastotarkoituksia varten kerättyjen tietojen laajempaa käyttöä erityisesti tieteellisessä tutkimuksessa.

Lainsäädännön perusperiaatteina tehokas tiedonsaanti ja tietosuoja

Tilastolain perusperiaatteisiin kuuluu, että tilastoihin tulee ensi sijassa käyttää muussa yhteydessä kerättyjä tietoja. Suurin osa tiedoista saadaankin erilaisista rekistereistä. Tiedonantajilta kerätään vain ne välttämättömät tiedot, joita ei saada muualta.

Valtion viranomaisilla on yleinen tiedonantovelvollisuus hallussaan olevista tiedoista. Yrityksillä, kunnallisilla organisaatioilla ja voittoa tavoittelemattomilla yhteisöillä on velvollisuus antaa tietoa laissa erikseen määritellyissä asioissa. Kansalaisten vastaaminen tiedonkeruisiin on vapaaehtoista.

Tilastojen perustiedot ovat salassa pidettäviä. Tietoihin voidaan antaa käyttöoikeus tieteellisten tutkimusten ja tilastollisten selvitysten tekoon käyttölupamenettelyllä.

Lainsäädäntö kehittyi myös tietosuoja-asioissa. Vuonna 1987 hyväksytty henkilörekisterilaki korvattiin EU:n lainsäädännön kanssa yhteensopivalla henkilötietolailla 1999.

Valmiiden tilastotietojen tietosuojaa tiukennettiin, kun Tilastokeskuksen suhdannetilastoille vahvistettiin niin sanotut sisäpiirisäännöt. Ne edellyttävät, että tiedot julkaistaan ennalta ilmoitettuna ajankohtana kaikille tiedonkäyttäjille samanaikaisesti. Esimerkiksi poliittisten päättäjien ei ole mahdollista saada tietoja etukäteen käyttöönsä.

Tutustu tarkemmin tilastolainsäädäntöön.