Työmarkkinatilastot
1.3 Työmarkkinat käytännössä
Todelliset työmarkkinat poikkeavat täydellisen kilpailun perusmallista. Työmarkkinoita on vaikea nähdä kauppapaikkana, jossa yksittäisten toimijoiden välinen kilpailu pelkästään määrittäisi palkkatason ja työllisyyden. Työntekijät eivät "kilpailuta" itseään jatkuvasti työmarkkinoilla ja vaihda työpaikkaa päivittäin.
Työmarkkinat ovat varsin säänneltyjä. Työsopimus on työnantajan ja työntekijän välinen sitoumus, jossa noudatetaan sovittuja pelisääntöjä. Myös lainsäädäntö ohjaa työmarkkinoita. Lisäksi työmarkkinoita sääntelevät kollektiiviset sopimukset, sillä työmarkkinaosapuolet – työntekijät ja työnantajat – ovat yleensä järjestäytyneitä. Työmarkkinaosapuolten järjestäytyminen tarkoittaa sitä, että työntekijät kuuluvat oman alansa ammattiliittoihin ja työnantajat oman alansa työnantajaliittoon. Erityisesti Pohjoismaissa sekä työntekijöiden että työnantajien järjestäytymisaste on korkea. Siinä suhteessa eurooppalaiset työmarkkinat poikkeavat esimerkiksi Pohjois-Amerikan työmarkkinoista.
Tulopoliittinen sopiminen
Menettelyä, jossa työntekijät ja työnantajat sekä myös julkinen valta sopivat varsin yksityiskohtaisesti työelämän pelisäännöistä, kutsutaan tulopolitiikaksi. Tulopoliittinen sopiminen pohjautuu Kansainvälisen työjärjestön ILOn sopimuksiin ja suosituksiin, joiden pääperiaate on kolmikantaisuus eli työnantajajärjestöjen, palkansaajajärjestöjen ja maan hallituksen keskinäinen yhteistyö. Myös Euroopan unioni on omaksunut tämän kolmikantaperiaatteen työmarkkinoiden kehittämisessä, ja Suomi on noudattanut kolmikantaisuutta usean vuosikymmenen ajan: Suomessa ensimmäinen tulopoliittinen sopimus tehtiin vuonna 1968. Palkoista sopimisen ohella tulopolitiikan neuvottelupöytään kuuluvat usein myös sosiaalietuuksia, tulonsiirtoja ja työttömyysturvaa koskevat kysymykset.
Tupo-järjestelmän lomaan on mahtunut myös liittokohtaisia ratkaisuja.
Vuonna 2007 tupolle ei nähty olevan edellytyksiä, joten ammattiliitot ja työnantajaliitot neuvottelivat ja sopivat palkkaratkaisut kukin keskenään.
Vuonna 2011 syntynyttä sopimusta kutsuttiin puolestaan raamisopimukseksi, joka sijoittui paikallisen ja keskitetyn sopimuksen välimaastoon.
Vuonna 2013 palattiin jälleen keskitettyyn, kolmivuotiseen työmarkkinasopimukseen.
Vuoden 2016 työmarkkinaosapuolten solmima sopimus nimettiin puolestaan kilpailukykysopimukseksi, jossa yhdistyvät keskitetty palkkaratkaisu, yksikkötyökustannusten alentaminen ja paikallinen sopiminen.
Suomessa työmarkkinat ovat perustuneet sopimisen kulttuuriin
Työmarkkinoita koskeva moderni talousteoria on paljolti keskittynyt juuri näiden työmarkkinoiden erityispiirteiden mallittamiseen. Työmarkkinoiden toimijoina eivät ole olleet yksittäiset päätöksentekijät, vaan instituutiot. Työmarkkinoiden instituutioiden, työntekijöitä edustavien etujärjestöjen ja työnantajien (tai niitä edustavien etujärjestöjen), tehtävä on ollut edustaa jäseniään neuvotteluissa ja toimia heidän etujensa mukaan. Työllisyys ja palkkataso ovat määräytyneet näiden instituutioiden välisten neuvotteluiden tuloksena. Eurooppalaisia ja Suomen työmarkkinoita onkin voinut luonnehtia neuvotteluiden ja sopimusten markkinoiksi. Aika näyttää, mihin suuntaan tämä sopimisen kulttuuri kehittyy, jos kolmikantaisuudesta ja tulopoliittisista kokonaisratkaisuista siirrytään kohti liittokohtaisia ratkaisuja ja paikallista sopimista.
HarjoituksetJaa