På svenska

In English

Väestötieteen perusteet

Oppitunti:
Aihe:

4.2 Kirkkolaki vuodelta 1686 – väestötilaston perusta

Varsinaisen pohjan väestötilastoille loivat seurakunnissa laaditut väestöluettelot. 1600-luvun alkupuolella alettiin Keski-Euroopan mallin mukaan useissa seurakunnissa pitää luetteloja kastetuista, vihityistä ja haudatuista. Näin tapahtui muun muassa Västeråsin hiippakunnassa vuodesta 1622 alkaen.

Nykyisen Suomen puolella Turun piispa Isak Rothovius määräsi vuonna 1628 jokaista kirkkoherraa pitämään "pöydällään kirkonkirja, jonka mukaan voitaisiin toimia". Kirkonkirjaan merkittiin vihityt, kastetut ja haudatut. Varsinaisena väestörekisterinä oleva seurakunnan pääkirja kehittyi kuitenkin niin sanotusta rippikirjasta, jonne seurakuntien papit merkitsivät seurakuntalaisten kristinopin tuntemuksen ja lukutaidon.

Vuoden 1686 kirkkolaissa velvoitettiin kaikissa seurakunnissa pitämään luetteloa "majasta majaan ja talosta taloon". Tämä laki loi osaltaan pohjan Suomen nykyiselle jatkuvalle väestötietojärjestelmälle. Lisää tietoa väestötietojärjestelmästä saat Digi- ja väestötietovirastosta.

Väestötilastojen kehittämisen kannalta kirkkolaki oli merkityksellinen, koska siinä määriteltiin hyvin monipuolisesti väestöä kuvaavia tietoja. Syntyneiden, kuolleiden ja avioliiton solmineiden rekisteröinnin lisäksi papisto velvoitettiin merkitsemään luetteloihin tietoja muuttoliikkeestä eli "mistä tullut, miten käyttäytynyt ja mihin lähtenyt". Näin kirkonkirjat muodostavat arvokkaan tietolähteen ei pelkästään väestötutkijoille vaan myös sukututkimusta tekeville.


Jaa